11. lokakuuta 2016

Lihaton lokakuu | Härkis-tortilla

Olen alkanut jo pikkuhiljaa epäillä nyhtökauran olemassaoloa, sillä toistaiseksi Raumalla silmiini on osunut vain tyhjiä hyllyjä. Viime aikoina etsintäni ei ole ollut enää edes kovin aktiivista, mutta into uusien kasviproteiinien testaamiseen heräsi uudelleen, kun onnistuin nappaamaan ostoskoriin härkistä.

Pieni ennakkoluulo hiipi puseroon, sillä ruskeanharmaa ulkomuoto toi etäisesti mieleeni koiranruuan (!) Ihan paljaaltaan härkiksen maku oli erittäin mieto ja koostumus esimerkiksi paistettuun jauhelihaan verrattuna melko pehmeä.

Ensikokeilussa härkistä oli mutkattoman helppo lähteä testaamaan tortillatäytteenä. Tomaattinen kastike ja mausteet toivat kasviproteiinin kylkeen heti kaivattua makua ja väriä.

Tästä reseptistä kannattaa napata laajempaan käyttöön talteen myös ylivoimainen porkkanan kätkemisohje. Kun yhden tai kaksi porkkana surauttaa blenderissä pieneksi silpuksi, katoaa se kuin itsestään monenlaisiin tomaattisiin kastikkeisiin ja patoihin!

Miten te olette jo ehtineet valmistaa härkistä?

HÄRKISTORTILLA

1 pkt härkistä
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1-2 porkkanaa
1 tlk tomaattimurskaa
cayennepippuria
mustapippuria
suolaa

Silppua valkosipulinkynnet ja kuullosta niitä öljytilkassa pannulla. Kuori porkkanat ja tee niistä blenderillä pienen pientä silppua. Lisää porkkanasilppu pannulle tomaattikastikkeen kanssa. Mausta kastike ja lisää joukkoon härkis. Kuumenna kastike ja tarjoa tortillojen täytteenä.

2 kommenttia:

  1. Härkistä tuntuu olevan Turussa ihan kivasti kauppojen hyllyillä. Jos nyhtökauraa mielisi saada, pitäisi tietää tarkka kellonaika, milloin sitä minkäkin kaupan hyllyyn laitetaan. Ja epäilen, että silloinkin voisi olla vaikeuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että Raumalla kauppojen ovien auetessa on nähty jopa juoksukilpailuja, joiden maalina on ollut nyhtökaurahylly - hullua! :-)

      Poista