8. joulukuuta 2016

LUUKKU 8: Joulun kirjalahjavinkit x 3

Keittokirjoja pukin pussiin, oi kyllä!

Kovakantinen reseptipankki on mitä mainioin lahja keittiössä viihtyvälle ystävälle tai perheenjäsenelle. Vuoden varrella oma kirjahyllyni on karttunut taas uusilla teoksilla, joista tässä listattuna omia suosikkejani.

SUUPALOJA - Hannele Hyvärinen

Odotin Suupaloja-kirjan ilmestymisetä kieli pitkänä jo hyvissä ajoin - olenhan tunnettu pikkusuolaisten ystävä. Eri maiden parhaita pikkupurtavia esittelevä reseptikirja on monipuolinen teos, josta löytyy jokaisella lukukerralla uutta makusteltavaa.

Toisiin illanistujaisiin haluaa tehdä ehdottomasti eksoottisia alkudrinkkejä, kun taas pikkujouluihin teos tarjoilee ideaksi esimerkiksi itse valmistetut suolakeksit.

MAX 30 MIN - Kira Åkerström-Kekkonen

Keltainen kirja, ihanaa! Värien ilotulitus ei jää vain kansien varaan, sillä sisäsivuilta löytyvä porkkanasmoothie suorastaan kutsuu luokseen.

Kirja on täynnä helppoja, nopeita ja ennen kaikkea terveellisiä herkkuja. Vaikka aikaa keittiössä olisikin vähän, Kiran reseptikirja kannustaa olemaan tinkimättä ravinteista ja mauista.

HERKKU - RAVINTORIKASTA RUOKAA KOKO PERHEELLE - Hanna Stolt

Kirjan resepteissä ei käytetä teollista sokeria, ja suurin osa ohjeista on gluteenittomia ja vegaanisia. Hyvä syy tarttua kirjaan, kun mieli tekee jotain maukasta hyvällä omallatunnolla.

Värikkään kirjan kuvista on helppo innostua! Itse olen jo kokeillut bataattiranskalaisia ja avokadodippiä.

---

Kaikki kirjat on saatu arvostelukappaleina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti