26. helmikuuta 2015

Vaniljapannacotta

Pannacotta on yksi emäntäystävällisimmistä jälkiruuista. Sen pystyy tekemään hyvissä ajoin jääkaappiin hyytymään, eikä sitä oikein voi kämmiä. Siitä pystyy vain kerta toisensa jälkeen tekemään entistä parempaa. Tässä ohjeessa kaksi kohtaa osui paremmin kuin hyvin kohdilleen.

LIIVATTEEN MÄÄRÄ. Neljä desiä kermaa ja kaksi liivatelehteä loihtivat juuri sopivan kiinteän, mutta kuitenkin samettisen pehmeän pannacottan. Muistaakseni joskus vuosia sitten aivan ensimmäinen pannacotta-kokeiluni ei mennyt putkeen, sillä en oikein luottanut liivatteen tehoon ja lisäsin lehtiä joukkoon pari ekstrakappaletta. Lopputulos oli kuin kumimaista vanukasta.

VANILJAMYLLY. Aikaisemmin olen käyttänyt makeutuksessa huoletta vanilliinisokeria, mutta nyt hankin vaniljamyllyn maustamisen avuksi. Yksittäin tai kaksittain myytävät vaniljatangot ovat mielestäni olleet melko kalliita, mutta kun mylly, jossa on 5 paloiteltua vaniljatankoa, maksoi noin kuusi euroa, piti se hankkia. Mylly pitää mukavasti vaniljan aromit tallella ja jälkiruokiin saa kauniita aidon vaniljan käytöstä kertovia mustia hippusia.

Tarvitset: (4 annosta)
2 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
1/4 dl sokeria
muutama rouhaisu vaniljaa myllystä

2 dl pakastevadelmia
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Kaada 2 dl kuohukerma kattilaan ja lisää joukkoon sokeri. Kiehauta ja odota, että sokerikiteet sulavat kerman joukkoon. Ota kerma pois liedeltä. Lisää joukkoon pehmenneet ja ylimääräisestä vedestä kuivaksi puristetut liivatelehdet. Lisää joukkoon myös loput kermasta ja ma rouhaise joukkoon vaniljaa myllystä. Annostele tarjoiluastioihin ja nosta jääkaappiin hyytymään noin kolmeksi tunniksi.

Lisää kattilaan pakastevadelmat, sokeri ja sitruunasta puristettu mehu. Sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes pakastevadelmat pehmenevät. Muussaa osa vadelmista kattilassa lusikalla ja jätä osa kokonaisiksi. Asettele vadelmat mehuineen pannacotta-annosten päälle.

"Tätä voisi syödä kilokaupalla!"

2 kommenttia:

  1. Liivatteen käyttö on kyllä taitolaji. Sopiva suhde riippuu (minun mielestä) aina niin monesta asiasta, että joskus on kyllä kieli solmussa.

    Mutta että vaniljapannacottaa ja vattuja, pari purkkia, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Itse olen tehnyt pannacottan aina näin lasista tarjoiltavaksi, mutta telkkarin kokkiohjelmissahan pannacotta yleensä kumotaan ja sen hyllyvyydestä ollaan erityisen tarkkoja. :)

      Poista